Onko elämää Vaarojen jälkeen?

Vaarojen maraton oli minulle testi tulevaisuutta varten. En ollut ennen noin pitkää matkaa mennyt ja haaveissa on vielä pidemmät matkat. Ainakin Karhunkierroksen 80km ja jopa Pallas-Ylläs 100km siintelee jossain taustalla. Sen tiesin, että harjoittelua tarvisi nostaa, jos niin pitkille aikoo.

Palautuminen Vaaroilta ei meinannut oikein sujua. Kaksi ekaa päivää oli huono olo, palelin ja hikoilin samaan aikaan. Onneksi maanantai oli lomapäivä, joten töihin menosta ei tarvinnut murehtia, niin vaikeaa kävely oli. Kokeneempien kanssa keskusteltuani, totesin että kahden pullon taktiikka oli väärä, varsinkin eteläpäässä. Juomista olisi tarvinnut olla enemmän. Myös syöminen tarvitsisi opetella uudestaan. Nyt alkoi sokeri kyllästyttää jo kymmenen tunnin kohdalla ja olin kuulemma silti syönyt liian harvoin. Taktiikka oli ottaa geeli tunnin välein ja välillä blokseja, ym välissä. Ilmeisesti se ei ole riittävä.

Tiistaina aukes Karhunkierroksen ilmoittautuminen ja en ollut enää yhtään varma, mille matkalle olisin menossa. 65km:n pari kymppiä lisää, ei oikein houkutellut silloin. Mietin jopa, että musta ei oo pitkille matkoille. Niin koville Vaarat oli ottanut. Arvoin siis kolmekymppisen ja viiskymppisen välillä. Päädyin lopulta 55km matkan varaamaan. Se oli ainakin tuttu tältä keväältä ja se jäi sen verran kaivertaan, että aikaa pystyy parantaan. Viimeksi juoksu lopahti Kitkajoelle saavuttaessa ja siitä eteenpäin se oli semmosta juoksukävelyä. 

Tää kisa mennään taas "pikkupirun" kanssa erikseen, joten saan piiskata ihan itse itseäni. Sillä on ihan hyvät mahkut hyviin sijoituksiin, niin saa toteuttaa kilpailuviettiään.

Lenkille uskaltauduin ekan kerran viikko vaaroista. Kävin heittään ton mun vakilenkin ja tein siihen jopa enkat. Siis loistava superkompensaatio. Sunnuntaina koitin käydä tekeen puoltoistatuntia peekoota harjussa. Piti tulla tunnin jälkeen pois, kun kenkä hankas jalkapohjaa. Mulla oli jalassa uudet Hokat ja en nyt ole varma johtuko se niistä vai oliko vaaroilta tullut jalkapohjan hankauma, mikä paheni jo lauantain lenkillä ja nyt alkoi sitten vaivaamaan. Olen nyt syksyllä maanantait ja perjantait vapaalla ja ne olin suunnitellut käyttäväni treenaamiseen. Tänä aamuna kyllä huomasin, että väsymys oli sillä tasolla, ettei ehkä kannata vielä ihan kauheita treenata, vaan pitää antaa kropan palautua kunnolla.

Kisakalenterissa on vielä tälle syksylle Jämin suunnistusmaraton. Mietinnässä on vielä kilpasarja vai kuntosarja. Eroa niissä on tänä vuonna kympin hintaero. Olen sen 15km yleensä kuntosarjassa mennyt ja nyt kun pääsi nelivitosiin, niin matka on sama. Sitte alkaa taas se tappavan tylsä peruskuntokausi. Tälle talvelle menin hankkimaan Juoksuopistolta, polku-ultravalmennuksen. Olen pari kertaa Polarin maraton-ohjelmalla treenannut ja huomannut, että jotain aikataulutusta tarvin, että tulee jotain tehtyä. Tän vuoden kisoihin mentiin liikaa "vanhoilla pohjilla".